Lyhyt shakkipelin historia

                Shakki on epäilemättä vanhin tunnettu ns. 'älypeli'. Sen iästä ei kuitenkaan  olla tarkkaan selvillä. Erilaisia lautapelejä on pelattu vanhassa Egyptissä, Roomassa ja Intiassa. Ensimmäinen kirjallinen maininta, jonka voi olettaa tarkoittavan shakkia, on esitetty n 500eKr. Buddhan ns. dialogeissa. Ensimmäiset varmat tiedot shakista on peräisin vasta n. vuodelta 450jKr. Tästä huolimatta shakkipeliä voi pitää hyvin vanhana. Shakkipelin tornin nimi on sanskriitissä ratha, jonka persiankielinen muoto on rukh, joka tarkoittaa hevosvetoisia, panssaroituja sotavaunuja. Tällaisia sotavaunuja on Intiassa käytetty Buddhan aikoihin asti.

                Islamilaisten historiankirjoittajien mukaan shakki on kotoisin Intiasta ja sen on keksinyt filosofi Sassa ben Dahir. Tarun mukaan peli keksittiin kunigas Balhaitille, joka oli perin kyllästynyt uhkapelina käytettyyn nard-lautapeliin. Hyvin tunnettu on ben Dahirin peliin ihastuneelle kuninkaalle esittämä 'vaatimaton' palkkiopyyntö: Ensimmäiselle ruudulle 1 jyvä, toiselle 2 ja seuraaville aina 2 kertaa enemmän kuin edelliselle. Pahaa aavistamaton kuningas hyväksyi palkkiopyynnön, mutta lasku on varmasti tänäkin päivänä vielä maksamatta, sillä jyviä kertyy 18 446 744 073 709 551 615 kappaletta( taskulaskimella voit laskea, kuinka suuresta läjästä on kysymys).

                Vanhan shakin(Intiassa tshaturanga) säännöt poikkesivat melkoisesti nykyisistä. Kuningas, torni ja ratsu liikkuivat tosin kuten nykyajan shakissa. Kuningattaren paikalla oli visiiri, joka liikkui vain oman alkuruutunsa värillä viistoon ruudun kerrallaan. Norsu, jonka tilalla on nykyään lähetti, liikkui myös viistorivejä pitkin, mutta vain joka toiseen ruutuun, joten se pääsi vain 8 ruutuun 64:stä. Sotilas siirtyi  kuten nykyään, mutta ei saanut ottaa kaksoisaskelta alkusiirrolla. Korottua sotilas voi ainoastaan visiiriksi. Vastustajan nappuloita ei saanut arabialaisen mestarin Al Adlin n. v. 850 ilmestyneen oppikirjan mukaan saattaa patiksi, koska patin tehnyt pelaaja hävisi pelin.

                Arabialaisessa kulttuurissa shakki saavutti nopeasti suuren kukoistuksen. Ensimmäinen  todellinen shakkikilpailu lienee järjestetty ar-Rashidin pojan kalifi al-Mamunin hovissa Khorasanissa v.819. Jo tähän aikaan oli tapana luokitella pelaajat, ja parhaita kutsuttiin nimellä 'alija', joka tarkoittaa suunnilleen samaa kuin nykyään suurmestari. 800-luvun alkupuolella tähän luokkaan kuului 3 pelaajaa: Jabir al-Kufi, Rabrab ja Addalghafar al-Ansari. Eräät heidän peliensä loppuvaiheet ovat säilyneet käsikirjoituksina meidän aikaamme asti. Professori M.Euwen loppupelikäsikirjassa esiintyy eräs Al-Adlin loppupeliasema: Valkealla Ke8,Th8 ja mustalla Ka7,Rb7. 

                Eurooppaan shakki tuli kiertoteitä muhamettilaisten uskonsoturien ja valloittajien mukana ensin Gibraltarin ja sitten Pyreneiden yli. Islamin vyöryn löi takaisin Kaarle Martell v.732 Poitiersin luona. Tämä paikka Keski-Ranskassa on muuten huomattavasti lähempänä Pariisia kuin Pyreneitten vuoristoa. Tästä lähtien shakkipeli on kuitenkin ollut tunnettu Espanjassa ja Ranskassa. Ensimmäiset täysin luotettavat todisteet shakin yleistymisestä antavat kaksi espanjalaista testamenttiä v.1010 ja v.1058. Niissä kummassakin mainitaan arvokas shakkipeli. Dominikaanimunkki Jacobus de Cessolis kirjoitti n.v.1275 latinaksi moraalia shakkivertauksin opettaneen traktaatin 'Liber de moribus hominum et officiis nobilium ac popularium super ludo scaccorum'. Tästä kansanomaisesta kasvattavasta teoksesta tehtiin esim. saksankielisillä alueilla nimellä 'Schachzabel Spiel' vuosina 1290-1536 lukuisa mukaelmia.

                Shakkia pelattiin ainakin keskiajan alkupuolella vielä sekä arpomalla, että tavalliseen tapaan. Edellinen käytäntö oli niin lähellä uhkapelejä, että kirkonmiehet yrittivät saada sen kielletyksi. Keskiajan loppupuolella tuli muotiin eräänlaiset shakkitehtävät. Tapana oli tehdä johonkin tunnettuun asemaan pieni muutos ja lyödä vetoa ratkaisusta. Tämä tarjosi enemmän jännitystä ja vaati vähemmän pelitaitoa kuin kunnon shakkiottelu. Shakkipeli alkoi rappeutua ja sai korttipeleistä vaarallisen kilpailijan. Paperinvalmistustaidon kehittyminen teki mahdolliseksi kulutusta kestävien pelikorttien valmistamisen 1300-luvulla ja korttipelit levisivät nopeasti. Shakkipelin sääntöjen oli siis muututtava ja pelin tultava mielenkiintoisemmaksi. Nykyaikainen shakkipeli syntyikin 1400-luvun puolivälissä Italiassa.  Luultavasti sääntöjen muutokset, jotka nostivat koko pelin luonteen korkeammalle ja mielenkiintoisemmalle tasolle, olivat yhden miehen keksintöä, vaikka tästä ei ole säilynyt edes pientä tarinan poikasta. Uusi shakkipeli, jolle oli ominaista kuningattaren ja lähetin paljon suurempi liikkuvuus ja sotilaan kaksoisaskel, levisi huonoista kulkuyhteyksistä huolimatta muutamassa vuosikymmenessä yli koko Euroopan. Ilmeisesti jo Espanjan Ferdinand II pelasi shakkia nykyaikaisten sääntöjen mukaan. Vuonna 1497 ilmestyi espanjalaisen Lucenan shakkiteos, jossa vanha arabialainen shakki esiintyi enää muutamissa klassillisissa shakkitehtävissä. Nykyaikainen shakkipeli oli syntynyt ja aloitti voittokulkunsa.

                Varhaisimmat muistiinmerkityt shakkipelit lienevät seuraavat: 

Castellvi - Vinoles, Barcelona 1490 
Seuraavan pelin (
Lopez - Leonardo, Rooma 1560) pelasivat Ruy Lopez de Segura ja Giovanni Leonardo di Bona. Lopez oli espanjalainen pappi, joka tuli Roomaan 1559 paavi Pius IV:n kutsusta esittelemään pelitaitoaan. Paavi Pius IV oli itse erittäin kiinnostunut shakista. 
Lopez pelasi myöhemmin Leonardoa ja Boi'ta vastaan 1575 Madridissa (ja hävisi). Tämä oli ensimmäinen dokumentoitu nykysäännöin pelattu shakkiturnaus. Vain avausvaihe tunnetaan seuraavasta pelistä: Leonardo - Lopez, Madrid 1575 
Leonardo voitti tämänkin pelin: Leonardo - Lopez, Madrid 1575 

Seuraava peli on merkitty muistiin Roomassa. Se on mielenkiintoinen lyhytpeli: Busnardo - Tuntematon, Rooma 1590 

Vuonna 1600 Gioacchino Greco syntyi Calabriassa. Roomassa 1619 hän kokosi shakkipelin avauksia käsittelevän käsikirjoituksen varakkaille tukijoilleen. 1623 syntyi toinen käsikirjoitus, joka sisälsi hänen avauksillaan pelattuja kokonaisia pelejä. Kokoelman pelit ovat luultavasti kuvitteellisia.Crecon analyysi? 
1680 Caze merkitsi muistiin Pariisin parhaiden pelaajien pelejä. Tässä muutamia pelejä, kaikki kuningasgambiittia. 

Abotti de Lionne ja Morant - Auzout ja Maubisson, Pariisi 1680 
Lionne ja Morant - Auzout ja Maubisson, Paris 1680 
Morant - Abotti de Feuquieres, Pariisi 1680 
Jannisson ja Morant - Pennautier ja Maubisson, Pariisi 1680 
Lafon l'aisne - Maubisson, Pariisi 1680 
Lafon le jeune - Roussereau, Pariisi 1680 

Seuraa lähes 100 vuoden väli ennenkuin seuraava muistiinmerkitty peli löytyy. 1783 Philidor, 57 iässä, pelasi seuraavan sokkopelin pelatessaan samaan aikaan kahta muuta sokkopeliä:  John Bruhl - Philidor, Lontoo 1783                                   

Tässä lisää pelejä 1700-luvun lopulta: 

Bowdler - H. Conway, Lontoo 1788 
Smith - Philidor, Lontoo 1790 
George Atwood - Harrowby, Lontoo 1795 
J. Wilson - Atwood, Lontoo 1795 

                Nykyaikaisen shakkistrategian voidaan katsoa alkaneen tunnetun ranskalaisen muusikkosuvun jäsenen Francois Andre Danican Philidorin kirjasta Analyse du jeu d'echecs(1749).(Philidorin analyysi, peli 1). Philidor oli ensimmäinen,  joka ymmärsi sotilasmuodostelmien tärkeyden. Häneltä on peräisin sanonta: Sotilas on shakkipelin sielu. Philidor oli myös erinomainen sokkopelaaja. Philidorin luoma sotilasketjujen varaan perustuva pelityyli ei kaikkia miellyttänyt. 1800-luvun vaihteessa ja sen alkuvuosina Pariisin shakkikeskuksena toimineessa kuuluisassa kahvila Cafe de la Regence'ssä pelattiin suureen romanttiseen tyyliin hurjia gambiittiavauksia(gambiitti=sotilaan  uhraus avauksessa) ja pelit pyrittiin ratkaisemaan suoralla kuningashyökkäyksellä ja sommitelmilla. Tunnetuimpia ranskalaisia pelaajia olivat mm. St Amant ja de la Bourdonnais. Enlantilainen McDonnell ja de la Bourdonnais pelasivat 1834 Lontoossa useita kymmeniä pelejä käsittäneitä otteluja, joiden pelit olivat täynnä hurjia taktisia käänteitä.

                1800-luvun puoliväliin mennessä alkoi esiintyä ammattipelaajia, jotka saivat toimeentulonsa pelaamalla kahviloissa rahasta keveitä pelejä ketä tahansa yrittäjää vastaan. Tällainen oli mm. englantilainen Howard Staunton, erään aatelismiehen avioton poika, joka joutui jo nuorena hankkimaan elantonsa tällä tavalla. Myöhemmin Stauntonista  tuli itseoppinut Shakespeare-tutkija ja shakkikirjailija. Staunton suunnitteli myös shakkinappulat, jotka ovat parhaat mitä on keksitty, ja vieläkin käytössä.

                1858 Pariisiin ilmestyi Paul Morphy, amerikkalainen  ihmelapsi, joka oli suurimpia shakkineroja omalla vuosisadallaan. Morphy ymmärsi ensimmäisenä avopelien periaatteet, laudan keskustan hallinnan avauksessa ja nopean upseerien kehittämisen. Hän kukisti otteluissa kaikki vastustajansa ylivoimaiseen tyyliin(Morphy-Herttua Karl/Kreivi Isouard). Suljetuissa asemissa Morphy ei sensijaan viihtynyt. Morphyn shakkiura kesti vain kolmisen vuotta ja palattuaan kotiinsa juhlittuna sankarina hän luopui shakinpeluusta kokonaan. Morphyn kohtalona oli sairastua psykoosiin ja hän kuoli varsin nuorena. Morphyn vastustajista tunnetuin oli saksalainen Adolf Anderssen, Anderssen oli Breslaun gymnasiumin matematiikan ja saksan kielen opettaja, joka 'siviilissä' vietti erittäin kurinalaista ja säntillistä elämää. Shakkilaudan äärellä Anderssen käänsi takkinsa. Hän oli erinomainen taktikko, joka nujersi heikommat vastustajat sommittelutaidollaan laudalle taikomissaan sekavissa asemissa(Kuolematon peli). Anderssenin turnaustulokset olivat aina huippuluokkaa. Morphyn pelityyliä vastaan Anderssen ei voinut mitään, vaan hävisi tälle epävirallisessa mm-ottelussa pahasti.

                Ensimmäinen FIDEn(=kansainvälisen shakkiliiton) tunnustama maailmanmestari oli itävallan juutalainen Wilhelm Steinitz. Steinitz oli myös suuri shakkiteoreetikko, joka loi koko joukon uusia strategisia käsitteitä(julkaistu kirjassa The Modern Chess Instructor). Steinitz selvitti ensimmäisenä suljettujen asemien periaatteet ja oli erinomainen puolustuspelaaja. Tarvittaessa Steinitz osasi kyllä pelata taktisesti loistavia sommitelmia. (Steinitz-von Bardeleben). Steinitzin syöksi valtaistuimeltaan 1894 saksalainen Emmanuel Lasker. Lasker oli monilahjakkuus, joka julkaisi tutkielmia filosofiasta, väitteli matematiikasta tohtoriksi ja oli Einsteinin henkilökohtainen ystävä. Shakinpelaajana Lasker oli shakin ensimmäinen suuri taistelija ja psykologisen shakin pelaaja. Laskerilla oli taito ohjata peli sellaisiin asemiin, joissa vastustaja tunsi itsensä epävarmaksi ja pelasi siten alle parhaan taitonsa. Lasker pysyi shakin huipulla hyvin myöhäiseen ikään asti ja saavutti erinomaisia tuloksia ollen usein samassa turnauksessa Kuubalaisen shakki-ihmeen Capablancan edellä. Laskerin peleistä erityisen kuuluisa on Pietarin suurmestariturnauksen ratkaisupeli vuodelta 1914. Laskerin oli pakko voittaa peli voittaakseen koko turnauksen. Kun Laskerin on pakko voittaa, niin Lasker voittaa. 

                Capablanca sai revanssinsa v.1921 mm-ottelussa voittaen Laskerilta maailmanmestaruuden. Capablanca oli Morphyn tapainen jo lapsena huippupelaajaksi kehittynyt luonnonlahjakkuus. Capablancalle shakki oli helppoa. Kuuluisa on Capablancan peli Marshallia vastaan 1918. Marshall oli pitänyt gambiittiavaustaan salassa 18 vuotta(näin kerrotaan) voidakseen pelata sitä Capablancan vastaan. Capablanca kumosi Marshallin uutuuden laudalla. Vielä maailmanmestarina Capablanca jätti harjoittelun ja shakin kehityksen seuraamisen muiden huoleksi. Tämä olikin hänen shakkiuransa suuri tragedia. Mihin Capablanca olisikaan yltänyt kunnollisella valmentautumisella ja kovalla työnteolla. Uurastus taitojen kehittämiseksi oli hänelle vierasta, sen minkä hän saavutti, sen hän saavutti helposti tai ei ollenkaan. Vuonna 1927 Capablanca sai mm-ottelussa vastaansa Alexander Aljechinin, joka oli toista maata. Tuskin kukaan toinen shakin historian suurpelaajista käytti valmentautumiseen yhtä paljon energiaa kuin Aljechin. Aljechin kuului vanhaan venäläiseen aristokraattisukuun, jolta ei puuttunut rahaa, eikä mammonaa. Kerrotaan Aljechinin isän hävinneen yhtenä iltana Monte Carlon rulettipöydissä 2 miljoonaa ruplaa, jolla summalla olisi ostanut 1800-luvun lopulla 'puoli Suomea'. Lokakuun vallankumouksen jälkeen 1917 Aljechinin perheen onni kääntyi. Nuori Aljechin kuitenkin säästyi teloituskomppanialta shakkitaitojensa ansiosta. Ensi tilaisuuden tullen hän sitten pakeni Eurooppaan ja ryhtyi ammattipelaajaksi. Tosin hän suoritti Sorbonnen yliopistossa lakitieteen tutkinnon, mutta ei koskaan harjoittanut lakimiehen ammattia. Aljechin ei ehkä ollut aivan yhtä lahjakas shakinpelaajana kuin Capablanca, mutta enemmän kuin korvasi puutteensa käsittämättömällä tahdonlujuudella ja työnteolla. Niinpä 1927 shakkimaailma koki järisyttävän yllätyksen, huonosti otteluun valmistautunut Capablanca hävisi tarkasti ja sitkeästi, lähes Capablancan omaan tyyliin pelanneelle Aljechinille. (Aljechin-Capablanca 1927)

                 Seuraavina vuosina Aljechin oli Euroopan shakkiturnauksissa aivan omaa luokkaansa. Tämä seikka johti lopulta omien kykyjen yliarviointiin ja häviöön vuonna 1935(Euwe-Aljechin) Hollantilaiselle Max Euwelle. Euwe oli matematiikan professori, eikä mikään ammattipelaaja. Euwea on sanottu shakin suurimmaksi opettajaksi. Hän julkaisi myöhemmällä iällä erittäin korkealuokkaisia oppikirjoja mm. shakin avausteoriasta ja loppupeleistä. Lähes ainoa alan teos vielä tänäänkin on Euwen ja Kramerin yhdessä koostama keskipelin käsikirja Das Mittelspiel. Euwen pelityyli oli 'tieteellinen' ja järjestelmällinen. Nämä ominaisuudet osoittautuivat ratkaiseviksi heikkouksiksi revanssiottelussa vuonna 1937, jossa Aljechin valtasi takaisin maailmanmestaruuden. Euwe oli otteluun hyvin valmentautunut, mutta taktisesti vahvempi Aljechin kykeni luomaan laudalle komplikaatioita, joita Euwe ei kyennyt selvittämään. 

               Aljechin kuoli 1946 ja jätti shakin mm-arvon vapaaksi. FIDE järjesti 1948 ehdokasturnauksen, jossa ratkottiin uusi maailmanmestari. Mestaruuden voitti hiukan yllättäen Neuvostoliiton Mihail Botvinnik. Tästä alkoi neuvostoliittolaisen shakkikoulukunnan voittokulku, johon ainoastaan amerikkalainen Bobby Fischer pystyi aihettamaan katkoksen. Erityisesti Fischer, mutta monet muutkin ei-neuvostoliittolaiset, syytti neuvostoliittolaisia pelaajia yhteispelistä, jolla varmistettiin mestaruuden pysyminen Neuvostoliitossa. Mene ja tiedä, tosiasia on, että mestaruutta 'palloteltiin' Neuvostoliitossa pelaajalta toiselle. Mestarina kävivät mm. torniloppupelien armoitettu taitaja Smyslov, maailman ehkä paras shakkitaktikko Tal, huippuvarovainen Petrosjan, sekä Boris Spassky, jolta Fischer 1972 riisti maailmanmestaruuden. Fischerin mm-ottelun neuvotteluvaiheet ovat nykyään jo legendaarisia, mutta Fischerin ansioksi on laskettava, että shakin mm-ottelun osapuolet saavat nykyään raskaan sarjan nyrkkeilyotteluihin verrattavia ottelupalkkioita. Pelaajana Fischer oli joka tapauksessa suhteellisesti ottaen kaikkien aikojen vahvin pelaaja kilpailijoihinsa verrattuna, ainakin professori Arpad Elon kehittämän vahvuuslukujärjestelmän mukaan. Fisher kirjoitti shakkiurastaan kirjan My 60 memorable games, joka sisältää voittopelien lisäksi myös tasapelejä, vieläpä 3 häviötä ja tietenkin huippuluokan analyysejä.

            Vuonna 1993 tapahtui mm-ottelujen historiassa ikävä käänne. Silloinen mestari Garry Kasparov ajautui välirikkoon FIDEn presidentin, Filippiiniläisen Campomanesin kanssa ja perusti oman kilpailevan liiton PCA:n. Tästä lähtien mm-tittelin haltijoita olikin  kaksi  vuoteen 2006 asti.  Vuonna 1995 PCA hajosi ja tilalle perustettiin WCC, jolla ei kuitenkaan ollut organisaatiota mm-ottelun ehdokasturnauksien järjestämiseen. Monien vaiheiden jälkeen Kasparov menetti klassisen maailmanmestaruuden Kramnikille v. 2000.
 Tällä välin FIDE luopui alueturnaus ja ehdokasottelujärjestelmästä. Tilalle tuli lyhytotteluiden pudotusjärjestelmä, jossa tasatilanteet ratkottiin pikapeleillä. Kasparov ja Kramnik kieltäytyivät osallistumasta tähän järjestelmään. Myös Karpov luopui mestaruudesta 1999. Vuonna 2002 Kasparov oli vahvin pelaaja maailmassa turnaustuloksien ja eloluvun perusteella, mutta yhdistävää mestaruusottelua hänen ja fidemestarin välillä ei onnistuttu järjestämään. Kasparov luopui shakista 2005. FIDE  vaihtoi pudotusjärjestelmän 8 elolistan parhaan pelaajan kaksinkertaiseen mestaruusturnaukseen, joista ensimmäisen 2005 voitti Topalov. Maailmanmestaruudet yhdistettiin lopulta Topalovin ja Kramnikin välisessä ottelussa vuonna 2006, jossa Kramnikista tuli Kasparovin jälkeen taas ensimmäinen yhdistetty ja kiistämätön maailmanmestari. Tämän ottelun vaiheet kaikkine surkuhupaisine kiistoineen eivät ole kunniaksi kummallekaan osapuolelle. Vuoden 2007 FIDE MM-turnauksen voitti Anand, joka on hallitseva maailmanmestari nykyään. Seuraava FIDEn mm-ottelu pelataan 2008 Anandin ja Kramnikin välillä. 2009 mm-ottelun pelaavat vuoden 2008 mestari ja Topalovin ja Gata Kamskyn välisen ottelun voittaja. Tämän jälkeen jatketaan FIDEn suunnitelmien mukaan kahden vuoden jaksoissa alkaen 2011. Tämän turnauksen karsinta alkoi huhtikuussa 2008 FIDE Grandprix 2008-2009 järjestelmällä.
  

Aikansa parhaita pelaajia ennen v. 1886

Nimi
Vuosi
Lopez Ruy
1560-1575
Giovanni Leonardo 1575-1587
Boi Paolo  
1587-1598
Salvio Alessandro  1598-1621
Greco Gioacchino 1621-1634
De Legal Kermyer 1730-1747
Philidor Andre 
1747-1795
Deschapelles Alexandre 1798-1824
Bourdonnais Louis de la 1824-1840
Staunton Howard
1843-1851
Anderssen Adolf 
1851-1858
Morphy Paul
1858-1859
Anderssen Adolf 1859-1866
Steinitz William
1866-1886
Zukertort Johannes
1879-1886


Shakin  viralliset maailmanmestarit 1886 - 1993

Nimi 
       Vuosi 
Steinitz William  
1886-1894
Lasker Emanuel
1894-1921
Capablanca Jose
1921-1927
Alekhine Alexander 1927-1935
Euwe Max 1935-1937
Alekhine Alexander 1937-1946
Botvinnik Mikhail 1948-1957
Smyslov Vassily 1957-1958
Botvinnik Mikhail
1958-1960
Tal Mikhail
1960-1961
Botvinnik Mikhail
1961-1963
Petrosian Tigran 1963-1969
Spassky Boris 1969-1972
Fischer Bobby 1972-1975
Karpov Anatoly
1975-1985
Kasparov Garry 1985-1993


  FIDE maailmanmestarit 1993-2006                                                                                                    PCA klassiset maailmanmestarit 1993-2006                                                   
                               
  

Nimi
Vuosi
Nimi
Vuosi
Karpov  Anatoly
1993-1999
Kasparov Garry
1993-2000
Khalifman Alexander
1999-2000
Kramnik Vladimir
2000-2006
Anand Viswanathan
2000-2002


Ponomariov Ruslan
2002-2004


Kazimdzanov Rustam
2004-2005


Topalov Veselin
2005-2006


                              
 
Shakin  maailmanmestarit 2006 -
                             
 

Nimi Vuosi
Kramnik Vladimir 2006-2007
Anand Viswanathan 2007-